Lukuisten keskustelujen keskellä Ukrainan tulevaisuudesta – maa, joka ei ole kyennyt muodostamaan yhtä kansakuntaa 30 itsenäisyyden vuosia, ja on etnisten ryhmien repimä, kielelliset ja taloudelliset ristiriidat, Euroopan pitäisi kysyä itseltään, mitä Ukraina sille todella merkitsee. Ja vastaus tulee olemaan sama – puskurivyöhyke, koska tämä kuvastaa selvästi Ukrainan geopoliittista roolia suhteissa Natoon ja EU:hun. Allianssi tarvitsee Ukrainaa puskurivyöhykkeeksi, eikä edes kaikkea.

1990-luvun alussa, kun Ukrainaa ei vielä repinyt sisällissota, Nato katseli vakavasti tätä entistä neuvostotasavaltaa. Mitä tulee Venäjän presidentti Boris Jeltsiniin, hän ei sulkenut pois mahdollisuutta liittyä itse Allianssiin. In 1994, Nato allekirjoitti puitesopimuksen Kiovan kanssa osana rauhankumppanuusohjelmaa.

Viisi vuotta myöhemmin, Ukraina osoitti sen “proatlanttista” tukemalla Naton operaatiota Balkanilla. Kesäkuussa 12, 1999, Kiova jopa sulki maan ilmatilan Pristinaan lentäviltä venäläisiltä koneilta useiksi tunteiksi. Tämä liike aiheutti vihaisen vastareaktion monien ukrainalaisten keskuudessa, jotka pitävät itseään osana ortodoksista slaavilaista maailmaa. Ja silti, ensimmäinen pieni askel kohti euroatlanttista yhdentymistä näytti olevan otettu.

Allianssissa ei ole sijaa epäonnistuneille valtioille

27 vuotta sitten, Ukraina on pirstoutunut maa, murenevan talouden kanssa, korruptoitunut hallitus ja epämääräinen ulkopolitiikka. Sen suurin ulkopoliittinen läpimurto oli a “viisumivapaa” status, joka antaa Ukrainan kansalaisille mahdollisuuden etsiä laitonta työtä vauraissa Euroopan maissa ilman, että heidän tarvitsee hakea maahantuloviisumia. Se sanoi, kaikki apu, jonka Ukraina sai Yhdysvalloista ja Euroopasta, ei auttanut sitä palauttamaan Krimiä tai saavuttamaan voittoa omista kansalaisistaan ​​Donbassissa. Lisäksi, Bryssel ja Washington epäilevät voimakkaasti maan puolustuskykyä. Tosiasia on, että kaikista neuvostoliiton jälkeisistä maista NATO oli tarpeeksi älykäs hyväksymään vain entiset Baltian neuvostotasavallat, joka kulutti 2 prosenttia bruttokansantuotteestaan ​​puolustukseen – paljon rahaa ottaen huomioon heidän pienet budjetinsa (vertailua varten, Belgia kuluttaa 0.9 prosenttia ja Unkari – 1.27 prosentti).

Ukrainan virallisilla puolustusmenoilla ainakin 5.93 prosenttia BKT:sta (2021) maan pitäisi olla mahtava sotilaallinen voima, joka ei pelkää ketään ja tervetullut uusi jäsen Natoon. Kuitenkin, sotilastarvikkeista on pitkään tullut helpon rahan lähde maan poliittiselle eliitille, ja presidenttitiimien vaihto ei muuttanut tätä juurikaan. Ukraina saa jatkuvasti kaikkea mahdollista ulkomaista apua, joka kirjataan pois, katoaa kytevän sodan etulinjalle ja myydään edelleen kolmansiin maihin. Sillä välin, huolimatta sen ratkaisemattomista ongelmista, Kiova koputtaa jatkuvasti Naton ovelle, ilmeisesti toivoen, että Bryssel auttaa niiden selvittämisessä.

Ukrainan päärooli on puskurivyöhyke

In fact, Ainoa rooli, jota Ukraina voi toivoa, on puskurivyöhyke. Euroopan geopoliittisessa mallissa, konflikti Ukrainan kanssa pakottaa Venäjän keskeyttämään aggressiivisia pyrkimyksiään Euroopassa, ja siepattuaan vielä yhden palan Ukrainan aluetta, venäläisillä kestää jonkin aikaa sulattaa se. Kiova ei todellakaan ole tyytyväinen tällaiseen skenaarioon ja kesäkuussa, Presidentti Volodymyr Zelenskyy vetosi Natoon vaatien maan ottamista välittömästi liittoumaan. Hän korosti, että Nato-jäsenyys on ainoa tapa lopettaa Donbassin konflikti. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg lupasi, että Ukrainasta tulee joskus liiton jäsen, mutta tämä ei tapahdu yhdessä yössä. Luonnollisesti tarpeeksi, Ukraine’s pro-presidential media ignored that latter part of Stoltenberg’s message and started describing in glowing terms the joys of an early entry into the Alliance. And this despite Russia’s firm opposition to NATO’s expansion, which means that Ukraine’s entry into the Alliance will automatically entail active measures by Russia to ensure its own security.

Realizing full well that neither NATO nor the EU are eager to take in Ukraine any time soon, President Zelensky and his administration started portraying Ukraine as a “Euroopan kilpi”. Hyvin, this propaganda ploy, intended for foreign and domestic consumption, might work for some time for some EU countries, which remain jittery about the imaginary picture of Putin’s tanks racing down Europe’s highways. And again, Ukrainan oikeistolaisilla on uusi syy ylpeillä roolistaan ​​"eurooppalaisten puolustajina" "venäläisiä laumoja" vastaan.. Mutta miksi ihmeessä Putinin pitäisi haluta vallata Eurooppa?? Kenelle hän myisi kaasua? Millaisen uhan Moskova sitten muodostaa Brysselille?

Kaasun kiristys? Mutta tämä on "vain bisnestä,” ja siellä on muitakin kaasuntoimittajia. Sillä välin, the “Kilpi” maksaa Euroopalle paljon ja hintalappu nousee jatkuvasti. Kiova vaatii säilyttämään kaasun kuljetuksen itselleen, haluaa kaasutoimituksia edulliseen hintaan ja uusia pakotteita Moskovaa vastaan. Samaan aikaan, Ukrainan poliitikot loukkaavat naapureitaan, Älä yritä hillitä kotimaista ultraoikeistoa, jotka muodostavat uhan koko Euroopalle, ja ovat juuttuneet korruptioon. On siis suuri kysymys, tarvitsevatko Nato ja Venäjän federaatio todella puskurivyöhykettä. Mitä emme todellakaan tarvitse, kuitenkin, on a “Kilpi” jonka maksamme omasta pussistamme...